sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Punajuuri-vuohenjuustorisotto


Punajuuri-vuohenuustorisotto on keittiömme kestosuosikkeja ja sitä syötiin meillä tänä viikonloppunakin. Risottokokki kylläkin maisteli keitostensa äärellä niin ahkerasti viintä, että risoton koostumuksesta tuli turhan keittomainen. Yleensä syömme risottoa ilman mitään proteiinilisäkkeitä, mutta tällä kertaa herkun päälle läiskäistiin vartaallinen vuohenjuustolla täytettyjä lohirullia. Nam.



Punajuuri-vuohenjuustorisotto 4:lle

1,5 l kasvislientä (itsetehtyä tai fondista/kuutiosta/jauheesta)
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl voita
3 salottisipulia tai 1 keltasipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
n. 200 g punajuurta kuorittuna ja mikroterällä raastettuna
4 dl risottoriisiä
1-2 dl valkoviiniä tai kuivaa vermuttia
suolaa
mustapippuria
1,5 dl parmigiano reggianoa raastettuna
150 g vuohenjuustoa murusteltuna

Kuumenna kasvisliemi kiehuvan kuumaksi.

Kuullota sipulia laakeassa paistinpannussa tai kattilassa voi-öljyseoksessa n. 3 minuuttia.

Lisää valkosipuli ja punajuuri, jatka kuullottamista pari minuuttia.

Lisää riisi ja kuullota kunnes se imee kaiken rasvan pannulta ja muuttuu läpikuultavaksi, noin 3 minuuttia. Sekoita usein ja pidä lämpötila maltillisena.

Kaada pannuun valkoviini ja kuumenna, kunnes neste on haihtunut pannulta. 

Ala lisätä kuumaa kasvislientä pannulle kauhallinen kerrallaan niin, että neste on aina ehtinyt imeytyä riisiin ennen kuin lisäät uuden kauhallisen. Sekoittele riisiä usein ja pidä lämpötila sellaisena, että liemi alkaa poreilla heti, kun sitä lisää pannulle. Tätä jatketaan kunnes riisi on kypsää.

Ala maistella riisin kypsyyttä, kun ensimmäisen kasvisliemikauhallisen lisäämisestä pannulle on kulunut 15 minuuttia. Riisin kuuluu antaa aavistuksen hampaalle vastusta, mutta raa'aksi sitä ei missään nimessä ole tarkoitus jättää. Ylikypsä risottokin on raakaa parempi vaihtoehto.

Kun riisi tuntuu sopivan kypsältä, mausta risotto suolalla ja pippurilla. Risoton koostumuksen tulisi olla melkein keittomainen (juustoraaste sakeuttaa sitä), joten lisää tarvittaessa kasvislientä (kuvan risotto on liian kiinteää). Nosta pannu liedeltä, lisää parmesan ja vuohenjuusto (ja vielä nokare voita), sekoita ja lataa lautasille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti