maanantai 23. toukokuuta 2011

Marinoidut kikherneet



Olenkin jo avautunut useamman kerran keittomaniastani, mutta vielä kerran: syön melkein joka päivä lounaaksi keittoa. Kun ilmat lämpenevät, mausteiset linssikeitot ja täyteläiset juustokeitot eivät enää houkuttele samaan tapaan kuin koleammilla keleillä, ja silloin silloin siirryn syömään kylmiä keittoja ja salaatteja.

Marinoidut pavut ovat oleellinen osa pääruoaksi valmistamiani salaatteja: ne toimivat hyvin vihersalaattiin sekoitettuna tai niiden lisäksi lautaselle voi kasata erilaisia kasviksia, ituja, hapankaalia, perunasalaattia jne. Pavuilla voi myös korvata annoksen hiilarilisäkkeen ja esimerkiksi nämä kikherneet toimivat loistavasti vaikka paistetun kalan kyytipoikana.

Yleensä teen marinoituja papuja niin, että heittelen kulhoon pakkasesta löytyneitä papuja, öljyä, sitrusmehua tai viinietikkaa, sattumanvarasia yrttejä, suolaa, pippuria, chliliä, valkosipulia, sipulia, kasviksia... Yksi marinoitujen papujen ohje minulta kuitenkin löytyy: Jamie Oliverin persilja-chili-sitruunamarinoidut kikherneet. Olen löytänyt ohjeen jonkun nettisaitin tai blogin kautta, en löydä linkkiä tähän hätään. Kopioidessani alkuperäisohjeen olen jättänyt raaka-aineiden määrät kirjoittamatta, joten mitat ovat peräisin omasta pääkkösestäni.

  • Jos käytät mittaamiseen tavallisia lusikoita, puolitoistakertaista annetut rkl- ja tl-määrät. Rkl = 15 ml ja tl = 5 ml.

Persilja-chili-sitruunamarinoidut kikherneet 2-4:lle
Ohje Jamie Oliver

250 g kuivattuja kikherneitä (450 g kypsiä)
2 rkl sitruunamehua
3 rkl oliiviöljyä
1 punainen chili siemenet poistettuna ja hienonnettuna
0,5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
0,5 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 dl hienonnettua persiljaa

Jos käytät kuivattuja kikherneitä, liota niitä yön yli väljässä vedessä ja keitä kypsäksi uudessa vedessä, 45-75 minuuttia.

Valuta kypsät herneet ja sekoita niihin, kun ne ovat vielä kuumia, kaikki loput aineet persiljaa lukuunottamatta.

Anna herneiden jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja sekoita persilja joukkoon juuri ennen tarjoilua.

4 kommenttia:

  1. Sattumalta päädyin tänne etsiessäni kikhernemarinaadiohjeita. Löysin täältä monta muutakin ehdottomasti kokeiltavaa reseptiä. Kiitos näistä!

    VastaaPoista
  2. Nea, kiitos kivasta kommentistasi ja tervetuloa kylään toistekin!

    VastaaPoista
  3. Heip! Vaikuttaapa tosi hyvältä! Oon tehnyt samantyyppistä settiä marinadilla, joka on alun perin peräisin Hesarin "Marinoitua porkkanaa ja purjoa" -reseptistä, joka on sittemmin elänyt vähän omaa elämäänsä. Siinä marinaadissa on olennaisena osana ainakin raastettua inkivääriä ja vaahterasiirappia plus jotain sitrusta. Toimii ihan kaiken kanssa: linssien, parsakaalin, niiden porkkanoiden, kesäkurpitsan, sekapapujen...

    VastaaPoista
  4. Eugenia, nam, vaahterasiirappi-inkivääri-sitrus kuulostaa ihan mahtavalta yhdistelmältä, pitääkin suunnata Hesarin reseptiarkistoon!

    VastaaPoista