lauantai 16. huhtikuuta 2011

Tankoparsaa uunissa


Oi onnea, tankoparsasesonki on alkanut ja meillä syötiin ensimmäiset parsat tänään! Yleensä olen syönyt kevään ensimmäiset parsat ihan perinteisesti keitettynä ja sitruunavoin kanssa, mutta tällä kertaa tein uuniparsaa. 

Kaikenlaiset uunikasvikset ovat ihan huippuja, joten googlasin roasted asparagus nähdäkseni, millaisia uuniversioita tankoparsasta löytyy. Ja löytyyhän niitä jos jonkinmoisia. Perussetti tuntuu olevan oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla maustettu parsa, mutta muunnelmia on loputtomasti: oliiviöljy korvataan sesamöljyllä, sekaan lisätään salottia ja muita kasviksia, pinnalle ripotellaan siemeniä tai juustoa...

  • Paahdettu tankoparsa on oiva kasvislisäke, mutta se toimii myös alkuruokana tai kevyenä pääruokana, kun kylkeen lisää vaikkapa uppomunan, lohta, ilmakuivattua kinkkua tai sitruuna-voisulaa ja siivun leipää. 
  • Perusohjetta kannattaa tuunailla: lisää ruokaan murskattua valkosipulia, sitruunan mehua ja/tai kuorta, chiliä, sesaminsiemeniä jne. Myös parmesankuorrutus toimii: ota parsat uunista pari minuuttia ennen kuin ne ovat kypsiä, raasta päälle parmesania ja laita takaisin uuniin muutamaksi minuutiksi.
  • Jos paahdettuja parsoja jää yli, käytä ne munakkaassa, salaatissa, pizzassa, pastakastikkeessa...

Paahdettu tankoparsa 2-4:lle

500 g vihreää tankoparsaa
n. 2 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Laita esivalmistellut parsat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, kaada päälle oliiviöjyä, lisää suolaa ja pippuria ja sekoita hyvin. 

Asettele parsat yhteen kerrokseen uunipellille ja laita pelti uuniin. Kypsymisaika riippuu parsojen koosta, ihan ohuiden kypsyminen vie 8-10 minuuttia, vähän paksumpien 10-12 minuuttia ja sormenpaksuisten 12-15 minuuttia. Tavoitteena on pehmeän napakka koostumus, joten kannattaa maistella välillä, jotta haluttu kypsyys löytyy.

3 kommenttia:

  1. No nyt tuli testattua uuniparsaa, maistui hyvälle. Mutta parsarisotto on vielä parempaa - ehkä valkoviini ja läjä parmesaania vaikuttaa lisämakuelämykseen.

    VastaaPoista
  2. Joo, parsarisotto on kunkku, siitä on tullut mun vakkari vappuruoka! Uuniparsa on vähän askeettisempi ja paheettomampi vaihtoehto - paitsi että tietenkin sen voi kuorruttaa juustolla, upottaa sitruunavoihin tai valella hollandaisella, mmm...

    VastaaPoista
  3. Tämä on hyvä, mutta itse suosittelen puristamaan pääälle vielä sitruunan mehua. Tulee kiva twist. :D

    VastaaPoista