sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Mausteinen raparperikiisseli


Käytän raparperia supervähän. Syy on lähinnä se, että kaikki tutut ja sukulaiset, joilta löytyy raparperiviljelmä - jonka satoa he anteliaasti lahjoittavat meille pihattomillekin - asuvat toisella puolella Suomea. Ehkä kerran kesässä tulee ostettua torilta tai kaupasta muutama varsi, joten en ole kovin mielikuvituksellisia kokeilujaan päätynyt tekemään. Yleensä liikun linjalla piiras-vispipuuro-kiisseli.

Raparperikiisselin ohjeen julkaiseminen blogissa ei ole mitenkään omaperäisin mahdollinen veto, mutta juuri siihen aion nyt syyllistyä. Edes himppasen omintakaiseksi ohjeen tekee siinä käytetyt mausteet eli inkivääri ja kardemumma, jotka toimivat muuten myös raparperihillokkeen mausteena oivallisesti.


Mausteinen raparperikiisseli 4:lle

2,5 dl sentin paloiksi pilkottua (kuorittua) raparperia (vajaa 200 g eli pari vartta)
0,5 dl sokeria
5 dl vettä
1 tl inkivääriä raasteena
0,5 tl kardemummaa

Suurus:
2 rkl perunajauhoja
0,5 dl vettä

Tarjoiluun:
2 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria

Laita raparperi, sokeri, vesi, inkivääri ja kardemumma kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes raparperi on pehmennyt (noin 10 min).

Nosta kattila liedeltä ja lisää suurus ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Nosta kattila takaisin liedelle ja anna kiisselin pulpahtaa kerran.

Jäähdytä kiisseli jääkaapissa, jaa jälkiruokakulhoihin ja lisää päälle iso lusikallinen vaniljalla maustettua kermavaahtoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti