maanantai 27. elokuuta 2012

Jäähtyvän liemen kala


Jäähtyvässä liemessä kypsentäminen on ilmeisesti melko yleinen kalanvalmistustapa Norjassa ja Ruotsissa. Kypsentää voi joko annospaloja, kokonaisia fileitä tai jopa kokonaisia kaloja. Itse olen kokeillut vasta lohen kypsentämistä, mutta koska se onnistui älyttömän hyvin, olen avoin kaikenlaisille kalavaihtoehdoille.

Jäähtyvässä liemessä kypsentäminen on superhelppoa, esim. ylikypsymisen vaaraa ei ole. Tärkeää on kuitenkin varmistaa, että lientä on sen verran, että kalat peittyvät siihen kokonaan. Jos liemen riittävyys epäilyttää, voi kaloja mallailla kylmään liemipohjaan ja lisätä vettä sen verran, että kaikki on kunnolla peitossa.

Kaikissa ohjeissa nahka käsketään poistaa kaloista vasta kypsennyksen jälkeen, mutta itse olen keittiössä kiireessä hosuessani poistanut nahan vahingossa jo ennen kypsennystä. Mielestäni tällöin ainoa haitta on se, että isoja, kypsiä kalapaloja on vähän hankala onkia ehjänä kattilasta.

Kalan voi tarjota joko lämpimänä tai kylmänä. Jos tarjoaa kalan lämpimänä, voi liemestä jättää halutesaan etikan ja sokerin pois. Lämpimän kalan kylkeen voi duunata vaikka perinteisen munakastikkeen ja kylmälle kalalle passaavat erilaiset kylmät majoneesi- tai hapanmaitopohjaiset soossit, joiden maustamiseen voi käyttää tilliä, piparjuurta, ruohosipulia...

Lohen ohjeessa olen yhdistellyt netistä löytämiäni eri reseptejä. Jogurttikastike on raavittu kasaan ihan vaan jääkaapista löytyneistä aineksista, mutta laitetaan sekin nyt tiedoksenne.


Jäähtyvän liemen lohi 2-4:lle

n. 400 g fileoitua lohta

Liemi:
1,25 l vettä
2 rkl suolaa
3 rkl sokeria
1 dl valkoviinietikkaa
6 mauste- tai valkopippuria
2 laakerinlehteä
1 (puna)sipuli kuorittuna ja isoksi pilkottuna
1 porkkana kuorittuna ja pilkottuna

Jogurttikastike:
2 dl turkkilaista jogurttia
50 g mikroterällä raastettua parmesania
2 tl Dijon-sinappia
1 rkl sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
reilusti hienonnettua ruohosipulia

Laita kaikki liemen ainekset laakeapohjaiseen kattilaan, kuumenna ja anna kiehua matalalla lämmöllä viitisen minuuttia.

Poista sillä välin lohesta ruodot ja leikkaa kala annospaloiksi. Nahkaa ei tarvitse poistaa.

Laita kalapalat maltillisesti kiehuvaan liemeen nahkapuoli alaspäin, peitä kannella ja nosta liedeltä.

Jos tarjoat kalat lämpiminä, ovat ne kypsiä 20 minuutin hauduttamisen jälkeen.

Jos tarjoat kylmää lohta, anna kalan jäähtyä liemessä huoneenlämpöiseksi ja siirrä sen jälkeen kala liemineen jääkaappiin.

Sekoita kaikki jogurttikastikkeen aineet yhteen ja tarjoa kalan lisäkkeenä.

torstai 9. elokuuta 2012

Paahdetut tofukuutiot


Vielä pari vuotta sitten tofu oli überterveellisen raaka-aineen maineessa. Nyt ääni kellossa on muuttunut ja soijatuotteita yleensäkään ei pidetä optimaalisimpana mahdollisena ihmisravintona. Itse kulutan sen verran nuukasti soijatuotteita, että en ole jaksanut perehtyä keskusteluun juurikaan ja syön hyvällä halulla tofuni silloin kun sille päälle satun.

Olen joskus tehnyt jotain uunitofujuttuja, mutta en koskaan ole älynnyt paahtaa tofukuutioita ennen kuin törmäsin metodiin chow.com-saitilla. Chow'n videot ovat aivan järkyttävän koukuttavaa katsottavaa, suosittelen...

Kuvan salaatissa on muuten keltaista tomaattia, joten olen käyttänyt ihan maltillista kännyräpsysuodatinta, jos ihmettelit.

  • Chow'n videossa vinkataan, että tofukuutioihin voi sekoittaa uunista ottamisen jälkeen esim. pestoa, curry- tai barbeque-kastiketta. En tiedä miksi maustekastike pitäisi lisätä vasta uunistaottamisen jälkeen, itse taidan seuraavalla kerralla kokeilla maustamista ennen uuniinlaittamista.
  • Käytä kuutioita salaateissa, nuudelijutuissa, cocktail-paloissa...


Paahdettu tofu

n. 250 g kiinteää tofua
1 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Kääri tofu keittiöpyyhkeeseen tai talouspaperiin ja painele kevyesti niin, että tofusta irtoaa vähän nestettä.

Leikkaa tofu isoiksi kuutioiksi, sekoita joukkoon öljy, suola ja pippuri ja levittele kuutiot uunipellille.

Paista 225-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia ja käänetele kuutioita paistamisen puolivälissä.